Kuivuudessa kasvaa toivo!
Laura Malmivaara Helsinki Muu tai Suomen Lähetysseuran valitsema kohde

Kuivuudessa kasvaa toivo!

Ilmastonmuutoksen voimistama kuivuus vaikeuttaa ihmisten toimeentuloa jo entisestään köyhällä Kishapun alueella Tansaniassa. Kuivuudessa kasvaa toivo -keräyksellä tuetaan Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyötä alueella. Kyläläisiä koulutetaan kuivuutta kestävien lajikkeiden viljelyssä ja pienyrittäjyystaidoissa, kuten ompelussa ja batiikkikankaiden tekemisessä. Kylissä organisoidaan säästö- ja lainaryhmiä, jotka mahdollistavat naisille ja nuorille esimerkiksi kanojen tai ompelutarvikkeiden ostamisen. Metsäkadosta kärsivällä alueella puiden istuttaminen on tärkeä osa työtä. Puut lisäävät sateita, vähentävät eroosiota ja parantavat viljely­ mahdollisuuksia. Työtä kohdistetaan erityisesti nuoriin ja naisiin sekä vammaisiin ihmisiin, joiden koulutusta ja pääsyä terveyspalveluihin Lähetysseura tukee.

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 500 €
Kausi:
14.12.2018 17.2.2019
Keräysluvat: Manner-Suomi RA/2016/517, voimassa 1.1.2017 - 31.12.2019, myönnetty 22.9.2016, Poliisihallitus. Ahvenanmaa ÅLR 2018/7388, voimassa 2019, myönnetty 6.9.2018 Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2019-2021 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Kuivuudessa kasvaa toivo!
Laura Malmivaara
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close